.

Vaikka kuinka olen luvannut parantaa tapani tänne kirjoittamisen suhteen, joudun kerta toisensa jälkeen syömään sanani. Syksy on ollut niin kiireinen, ettei ole liiemmin jäänyt aikaa niin keskittyneeseen koneella istuskelemiseen, että tohtisi alkaa tänne päivittelemään. 

Syksyn kuulumisia pikaisesti:

* Sosiaalipalveluiden johtaminen ja organisointi -harjoittelu nuorisopsykiatrisessa asumiskodissa. Viides viikko menossa, kolme edessä. Aivan paras mahdollinen harjoittelupaikka. TYKKÄÄN! Harjoittelu on jo poikinut palkallisiakin vuoroja ja lisää toivottavasti tulee myös jatkossakin, ei tee lisätienestit yhtään pahaa tähän mun taloudelliseen tilanteeseen.

* Rakkaan Maria-ystäväni polttarit viime viikonloppuna. Ruka. Ihania (ja ihanan kamalia ;)) naisia. Yhdessäoloa. Ruokaa ja juomaa. Musiikkia. Baaria. Tanssia. Paintballia(!!!) Kaikkea ihanaa ja unohtumatonta. 

* Koiramaisuuksia. Romeo kasvaa kovaa kyytiä ja oppii kaikkea uutta. Remusta kirppukakkonen on mennyt eelle jo ajat sitten ja pojjaat leikkii ja nukkuu mielellään yhdessä. Korvia on kovasti teippailtu, jotta ne saataisiin pysymään oikeassa asennossa ja tässä parin viikon sisällä kauhukakaran hampaat ovat alkaneet putoilla, vihdoinkin! Rakastan noita kahta huliviliä.

Muuta kuvanen kauhukaksikosta:

 

Remu syyslomalla Ylipään mettissä lenkillä.

 

Romeo syyslomalla Ylipään mettissä lenkillä.

Romeo 4kk, poseerausharjoituksia.

Sitten hieman kuvamateriaalia yhdestä vanhasta ja kolmesta uudesta käsityöstä, joita on tullut tehtyä. Koko ajan on uusia käsitöitä tekeillä. Niinkin monta, että tuottaa vaikeuksia päättää, mitä niistä milloinkin tekisi. Tällä hetkellä taitaa olla neljä käsityötä tekeillä. En ikinä opi tekemään vain yhtä kerrallaan..

Viime talvena virkattu huppukaulahuivi. Laiska kuvaaja ei ole jaksanut kuvata.

Kaulahuivi.

Kaulahuivi syksynväreissä.

Villasukat syksynväreissä.  

Mun omistuksesta löytyy villasukkia, lapasia, pipoja ja kaulahuiveja vaikka muille jakaa.. Noh, mutta onpahan mistä valita aina fiiliksen mukaan. ;) 

Voi kunpa olisi jo pian ensi viikon perjantai. Äiti ja isä tulee tänne Vaasaan hoitamaan Remua viikonlopun ajaksi ja me suuntaamme Miikan ja Romeon kanssa kohti Lohjaa ja Vantaata. Lauantaina on edessä Romeon kasvattajan, Sannan, järjestämät pentutreffit/pikkujoulut Vantaalla ja voi että odotan innolla sitä, että ollaan koirat sekä omistajat kaikki yhdessä koolla! (: Remu sai myös kutsun mukaan, mutta tultiin siihen lopputulokseen, että meidän on helpompaa olla liikkeellä vain yhden koiran kanssa ja luulenpa, ettei Remu laita ollenkaan pahakseen sitä, että saa viikonlopun ajan nauttia "mummun ja papan" jakamattomasta huomiosta ja hemmottelusta. ;)

Ps. Lähetän joulupukille yhden ennakkotoiveen. Anna taivaalta sataa pian lunta!

Vipinää ja vilskettä.

Jokin aika sitten hehkuttelin täällä salaisuudesta ja lupasin paljastaa sen, jahka se olisi ajankohtaista. No, salaisuus paljastui toisaalla jo kaksi viikkoa ja yksi päivä sitten, mutta elämä sen jälkeen on ollut sen verran hektistä, etten ole ehtinyt/jaksanut alkaa tänne päivittelemään. Jännitystä aiheuttanut salaisuus on siis tässä:

 

Oma pieni pinserirakkautemme Romeo. ♥

Huhtikuusta saakka tätä salaisuutta on vaalittu (lähinnä pimitetty perheenjäseniltä), jolloin siis otin yhteyttä kasvattajaan.Kennelin kotisivuilla oli ilmoitus, että syksyksi olisi suunnitelmissa pentuja, joten ilmoitin kiinnostuksemme tulevaa pentuetta kohtaan. Kasvattaja ilmoitteli väliaikatietoja ja jossain vaiheessa kesää astutus sitten tapahtui, onnistuneesti, sillä 23.7.2011 syntyi maailmaan yhdeksän valloittavaa pinserivauvaa. Elokuussa käytiin Vantaalla katsomassa pentuja, jotka olivat tuolloin kolmen viikon ja kolmen päivän ikäisiä. Pikkuinen valloitti meijän sydämet ihan täysin ja koska kasvattajakin hyväksyi meidät Romeon uudeksi perheeksi, lopputulos oli täysin varma: meille tulee koiravauva. ♥  Lauantaina 10.9. lähettiin Miikan ja Remun kanssa aikaisin aamulla ajelemaan kohti Vantaata ja tulomatkalla meitä olikin neljä. 

Romeo on siis rodultaan pinseri ja viralliselta nimeltään Ference Azor. Lempinimiä rakkaalla lapsella on jo useita, mm. RooRoo, Rompsku, Romppu, Surusilmä, Jättitassu, Isotassu, Kirppu kakkonen.. Tänään pienellä pojalla on ikää yhdeksän viikkoa ja yksi päivä. ♥

Remun ja Romeon tutustuminen ja yhteiselo on lähtenyt sujumaan hyvin. Välillä Remulla toki menee hermot kun pikkuinen roikkuu naskalihampaillaan siinä kiinni, mutta kyllä noista kahdesta on jo kaverukset kehkeytynyt. Ensimmäisen viikon ajan Romeo oli yläkerrassa ja Remu alakerrassa meidän koulupäivien ajan, mutta nyt kuluneen viikon molemmat ovat olleen alakerrassa. Vahingoilta ollaan vältytty ja Romeon ikäväitkutkin loppu ku seinään heti ku sai jäädä isoveikan kanssa alakertaan. 

 

Huomenna meillä onkin juhlapäivä, sillä Remu viettää syntymäpäiväänsä. Ikää nuorukaiselle tulee kasaan kolme vuotta. ♥

-----

Mun kaks haavetta on toteutunu, sillä meijän olohuoneessa tuhisee mun kaks unelmakoiraa. ♥ 

Tännään ei sitte turhia hötkyillä!

Remu nauttii auringonpaisteesta "papan" tekemässä uudessa aitauksessa. Nyt pääsee kirppu takaovelta ulkoilmaa nuuskimaan. (: Kiitos iskä! ♥ 

  

Dream.

 

Mun eilistä vaatetusta. 

Remu päätti kesken lenkin lähteä vilvoittelemaan. (:

Kyllästyin eilen tekemään työtä, joka vaati kahden langan välillä vaihtelua, joten jätin turkoosi-valkoisen villapaidan sivuun ja aloin tekemään samalle koiralle toista tilausta. Tämä tilaus valmistuikin tänään ja se on musta aivan supersöpö! (: Jatkoin myös edellisen paidan tekemistä ja sekin alkaa olla jo kaulusta ja tassunpaikkoja vaille valmiina. (: Toivottavasti paidat ovat sopivat isännälleen. (:

Tämä päivä on mennyt totaalisesti laiskottelun merkeissä, mutta se suotakoon näin sunnuntain kunniaksi. ;) Käytiin kävelyllä ja sen lisäksi ollaan oikeastaan vain oleiltu. Miika on pelaillut pöytäkoneen ääressä ja minä oon tuttuun tapaani pyöritellyt neulepuikkoja, Remu on loikoillut sohvalla ja välillä käynyt terassilla tarkkailemassa naapureita. Sen verran saatiin aikaiseksi, että siivosin vessan kaapin ja puhdistettiin meidän hopeakaulaketjuja, jotka oli päässeet tummumaan. Jospa huomenna sais enemmän aikaiseksi, pitäis siivota tämä meidän lukaali ja käydä hieman kaupoissa tekemässä hankintoja. (:

Miika järjesti tänään muuten myös vaatekaappiaan ja minä tuijotin vieressä silmät kiiluen, kun herra heitteli mulle sieltä vaatteita joita ei enää aio käyttää. Kasa T-paitoja ja yhdet farkut pääsee mun pyöriteltäviksi, saksittaviksi, revittäviksi ja ommeltaviksi, ehkä niistä kehkeytyy jotain uutta kivaa. Joukossa oli pari T-paitaa kivoilla printeillä varustettuna ja niistä ainakin ajattelin loihtia koiranpaitoja, joissa on printti selässä. Saas nähdä mitä niistä valmistuu, vai jääkö mun suunnitelmat vain suunnitelmiksi! :D Mulla olis muutenkin pää niin täynnä ideoita, etten ehdi edes toteuttaa niitä. Mulla on tuon koiranpaidan lisäksi kesken kaks huivia, yks päiväpeitto, yks neulepaita, yks tilkkutyö ja muutama muu käsityö. Kamala hinku olis (näin syksyn saapuessa) tehdä itselle myös uudet villasukat, lapaset ja pipo. (Montakohan niitäkin jo kaapista löytyy??)

Saisinko jostakin lisäkäsiä ja lisäaikaa? Kiitos.

 

Tuumasta toimeen.

Tämä päivä on hyvä päivä. Ainakin aamu alkoi niin ihanan lepposasti, että voiko näin alkaneesta päivästä mitään muuta tulla kuin hyvää päivää? Remu alkoi herättelemään puoli yhdeksän aikoihin ja siinä vaiheessa minä olin suoraan sanottuna kuin perseelle ammuttu karhu. Tai äkäinen kuin ampiainen. Miikan aina vain kääntäessä kylkeä taivuin kuitenkin Remun vaatimuksiin ja kampesin itseni sängystä ylös. Tähän mennessä aamu ei tuntunut kovin hyvältä. Ajattelin kuitenkin, että kun ylös on jo kerta noustu ja uloskin on mentävä, niin sama tehdä Remun kanssa kunnon aamulenkki heti kerralla. Niinpä puin päälle, nakkasin kirpulle valjaat niskaan, nappasin puhelimeni, avaimet sekä Remun herkkupussin taskuuni ja suuntasin ovesta pihalle. Jo muutaman askeleen jälkeen olo oli paljon parempi: loistava päätös lähteä  lenkille!

Lenkin jälkeen Remu hiipi hiljaa takaisin yläkertaa ja kömpi Miikan viereen peiton alle nukkumaan. Unikeot.  Minä käperryin sohvannurkkaan ja jatkoin eilen aloittamaani käsityötä. Entinen koulukaverini Iiris haki tiistaina itselleen koiran, pienen pienen chihuahuan pennun, ja minä lupauduin neulomaan pikkuiselle muutaman villapaidan kylmien ilmojen lämmikkeeksi. Silmukka toisensa jälkeen turkoosit ja valkoiset langat muotoutuivat käsissäni pienen koiran paidaksi. Ensimmäisestä paidasta puuttuu vielä tassujen paikat, sen jälkeen pääsen siirtymään toisen paidan pariin. Toivottavasti tulee pikkuiselle sopivat. (: Kesken neulomisen alkoi kutkutella vanha tuttu mielihalu, joka on kesän aikana jäänyt huomattavasti vähemmälle. Halusin teetä. Laitoin veden kiehumaan, kaivoin kaapista ihanalta ystävältäni Satulta hiljattain saamani syntymäpäivälahjan, suloisen sydänmukin, ja pian sainkin tuoksutella ja maistella herkullista Ystävän olkapää -teetä.

Mielialani on tänään jokseenkin luova. Miten tämän mielialan saisi muutettua luoviksi teoiksi? Mieleni on jo pitkään tehnyt mieli piirtää jotakin. Monta kertaa olen ottanut vihkon nenäni eteen, kaivanut esille paljon erivärisiä kyniä ja halunnut, halunnut niin kovasti, saada aikaan jotakin hienoa. Mutta pää on aina ollut auttamattomasti tyhjä. Lopputuloksena on ollut aina turhautunut Minä, joka ei ole saanut paperille kuin epämääräisiä suttuja ja töhryjä. Viivoja, jotka eivät ole muodostaneet mitään järkevää, saati sitten luovaa taikka kaunista. Usein paperi on jäänyt yhtä valkoiseksi, kuin mitä se oli eteeni asettuessaan. Tänään mieleni teki pukeutua palmikkokuvioisiin, lämpimiin sukkahousuihini. Yksiin niistä monista. Vetää päälleni ruudullinen kevyt mekko ja nostaa hiukset päälalle nutturalle. Laittaa ripsiin kevyesti mustaa ja huulille vaaleanpunaista. Tähän asti olen mielihaluissani tänään päässyt. Mieleni tekisi kovasti myös vetää nahkatakki ylleni ja kietoa kaulahuivi kaulalleni. Nostaa kamera kaulalleni ja suunnata ulos kuvaamaan jotain kaunista. Haluaisin kovasti myös hupsutella, hassutella ja hullutella. Keinua keinussa ylös, ylös, ylös asti. 

Sellainen olo minulla on tänään. Hassu. Mielessä on kutkuttavia, suorastaan hykerryttäviä ajatuksia. Salaisuuksia, jotka tekisi mieli livauttaa ulos huulien välistä, ja silti kuitenkin pitää omana tietonaan. Hmmm.♥

Ulkona alkaa paistaa aurinko. ♥

  

 

Nuttu nurin, onni oikein.

Täällä on tänään pimeää ja hiljaista. Ollaan Miikan ja eläinlauman (sis. kissan ja kolme koiraa) kanssa päineen täällä mun syntymäkodissa kun äiti ja isä pakkasivat tänään meidän kolme kukkaa autoonsa sekä isän nikkaroiman aidan kuomuperäkärryynsä ja suuntasivat nokkansa kohti meidän asuntoamme Vaasassa. Kukat pääsivät kesäloman jälkeen takaisin kotiin ja Remulle isä on koonnut takapihan "terassin" ympärille aidan ja siihen portin. Ja voi pojat että se on komea! Kyllä nyt kelpaa Remu päästää takaovesta "terassille" ulkoilmaa nuuskuttelemaan. Kuvaviestillä saapui jo valokuvakin rakennelmasta, mutta koska oon tällä hetkellä porukoiden koneella niin en sitä hienoutta teidän kanssanne vielä tällä hetkellä jaa. Kuvamateriaalia tekisi mieli laittaa kehiin vaikka mistä aiheesta, mutta Miika on valloittanut meidän oman läppärimme enkä tohdi sitä mennä siitä häätämään. Käytin muuten aikaisemmin sanaa terassi lainausmerkeissä sen takia, ettei sitä juuri terassiksi voi sanoa. :D Mitätön pläntti lautoja vierekkäin katoksen alla meidän takaoven edessä. Mutta iskän nikkaroinnin jälkeen pidän siitä huomattavasti enemmän, ehkä nyt jopa kiikutan meidän yläkertaan varastoidut puutarhatuolit sinne.. Ja ehkä sinne ilmestyy myös se äitin mainitsema mattokin. ;)


Sain tänään valmiiksi eilen aloittamani kuvakirjan serkkuni hautajaisista, joissa Miika toimi valokuvaajana ja minä lupauduin kokoamaan tilaisuudesta kuvakirjan. Siitä tulikin mieleen, että ehkä olisi hiljalleen ajankohtaista käydä omatkin kuvat tietokoneelta lävitse ja teettää niitä kuviksi, ettei taas käy niin että kuvia kertyy tuskastuttavan suuri määrä. Ehkä joku päivä tartun itseäni niskasta kiinni, mutta se päivä koittakoon vasta Vaasaan paluun jälkeen.


Tämän päivän olen melkeinpä liukuhihnamaisesti kiertänyt lankaa virkkuukoukun ympärillä ja saanut valmiiksi isoäidinneliöitä toisensa perään. Vielä en tiedä mitä neliöistä valmistuu, sillä en ole päässyt vielä niin pitkälle että olisin miettinyt mikä luomukseni voisi olla. Ehkäpä viltti, taikka sitten eräästä kirjasta bongaamani isoäidinneliöistä valmistettu paita.. Taikka sitten jotain aivan muuta. Aika näyttää, tällä hetkellä tyydyn vain kieputtamaan lankaa koukun ympärillä yhä uudelleen ja uudelleen, sen enempää miettimättä. Tällä hetkellä neliöitä on muuten valmistunut 25. 24 vaaleanpunaista ja yksi violetti. Ja nyt, meen ja köllähdän takaisin sänkyyn ja jatkan sitä samaa rataa.. "Aloitetaan kuudella ketjusilmukalla, jotka suljetaan ympyräksi piilosilmukalla, sen jälkeen.."  Kauniita unia!

.

Miksikäs tätä taas kutsuisi, luovaksi tauoksi kenties? Ilman sitä luovuutta ehkä. Sen lisäksi että oon käynyt täällä lukemassa muiden kuulumisia, oon viime aikoina pyörähtänyt paljon myös oman blogin puolella, tuskissani. Monta kertaa oon aloittanut blogin uudistamisen ja pian deletoinut koko homman. Kirjautunut sisään puhkuen intoa kirjoittaa jotain, saamatta kuitenkaan sanoja tuotetuksi. Tulos on ollut joka kerta sama, olen häipynyt koneelta tuskastuneena ja turhautuneena.


Nyt on kuitenkin jonkin näköinen, syksyinen, uusi ilme blogille luotuna. Minun taidoillani siitä ei tälläkään kertaa kovin kaksista tullut. Kirjoittaminen lähtee ehkä hyvin, hyvin, hiljalleen jälleen käyntiin. Edessä on nimittäin hieman jotain muutoksia, joiden tapahtuessa voipi ehkä riittää kirjoiteltavaakin. ;) Mutta "hold your horses", vai mitenkäs se nyt sanotaankaan.. Eli pysykääs vielä pöksyissänne, salaisuus paljastuu jahka on sen aika. ;) Milloin tämä aika on, sitä en ala tässä nyt sen enempää kommentoimaan.. Toisaalta pian, toisaalta tuskastuttavan pitkän ajan päästä, miten sen kukainenkin ajattelee. Mutta lupaan kyllä kertoa kaiken, niin pian kuin mahdollista. ;)


Kesä alkaa olla jo ohitse, taas kerran, ja siksipä blogin uusi syksyinen teemakin. Oikeastaan asia on jälleen niin kuin viime vuonnakin näihin samoihin aikoihin, huomaan pitäväni syksystä. Minä, joka aina ennen kammoksuin kesän loppumista ja lähestyvää talven kylmyyttä. Tällä kertaa voin tunnustaa, että jo heinäkuun taipuessa elokuun puolelle, minä haaveilin pimeistä syysilloista, kynttilöistä, jalkoja lämmittävistä villasukista, vihreästä teestä, viltin alle kietoutumisesta sohvannurkkaan ja villalankarullista ja puikkojen kilinästä. Eräs työkaveri tuumasikin että "Tiedätkö mitä tuo Ansku tarkottaa... Susta on tulossa vanha.." Hah! ;)


Syksyssä on myös se hyvä puoli, että se tarkoittaa arkeen palaamista. Työt on tällä hetkellä jo ohitse ja edessä on vielä muutaman viikon loma ennen kouluaherruksen alkamista (jokos se opparin aihe on valmiina??). Vaasaan palaaminen tarkoittaa myös sitä, että pääsen jälleen paremmin kiinni liikuntaan. Kävin tänään (liian pitkästä aikaa) Ennin kanssa Easyfitillä fatburn-jumpassa ja voi elämä sitä nautinnollista (ja hikistä) oloa, mikä jumpan aikana ja jälkeen oli! ♥ Valitettavasti Vaasalaistuminen tarkoittaa puolestaan myös Raahesta ja perheen luota lähtöä, enkä minä pidä asian siitä puolesta ollenkaan. Onneksi matka ei kuitenkaan ole täysin mahdoton.


Mutta ei muuta tällä kertaa, minä jään fiilistelemään tulevia asioita ja painun pian peiton pohjalle. Huomenna nokka kohti Raahea ja pääsee rapsuttelemaan "mummun ja papan" hoivissa olevaa karvakasaansa. ♥

Liikunnanriemua.

Torstaina lähdin siis Johannan ja Heidin kanssa testaamaan uutta kuntosalia, Johanna siellä on jo useamman viikon kulkenut (epäreilua kun eräällä kävelymatka salille kestää neljä minuuttia, kun multa se vie puoli tuntia ;)), mutta minä ja Heidi oltiin ihan ensikertalaisia. Kokeiltiin ensimmäisenä tuntinamme zumbaa ja tykättiin kyllä kovasti. Heti kun oli saanut hien kunnolla pintaan, mun olo oli mitä loistavin. Miksi oonkaan päästänyt itteni laiskistumaan ja unohtanut, kuinka ihana olo kunnon hikiliikunnan jälkeen on! No, parempi muistaa se myöhään kuin ei milloinkaan ja aloittaa rakas harrastus uudestaan. Viime aikoina oon tosiaan ollut aivan järkyttävän laiska, sohvannurkassa makaaminen ja puikkojen kilistely on maistunut huomattavasti paremmalta kuin liikkumaan lähteminen. Mutta nyt on aika korjata tilanne, puikkoja kuitenkaan unohtamatta! ;) 

Tänään taistelin koko alkupäivän koulutehtävien kanssa. Yritin selkeyttää itselleni, mitä kaikkea mahdollista mun pitääkään tehdä ja TUSKASTUIN! Urakka tuntuu loputtomalta, varsinkin kun tuntuu etten millään saa karanneesta opiskelumotivaatiostani kiinni. Tai opiskelumotivaatiota kyllä on, mutta tuntuu etten millään saa aloitettua tehtävien tekemistä. Tuijotan vain tyhjää tietokoneen ruutua ja tulen pahalle tuulelle, kun en saa kirjoitettua yhtään mitään. Eikä tilannetta auta yhtään se, että osa tehtävistä täytyisi kirjoittaa englanniksi. Huh! No, onneksi Johanna lähti sitten mun kanssa 15:30 alkavaan RPV:hen, tiedossa oli siis 45 minuuttia tehorääkkiä reisille, pakaroille ja vatsalle. Salille auringonpaisteessa kävelyn ja hikisen 45 minuuttisen jälkeen olo oli kuin eri ihmisellä! Tuntui jopa, että puhkun uutta innostusta koulutehtäviä kohtaan. Valitettavasti innostus tosin lopahti tasan siihen , kun yritin vääntää ajatuksiani englanninkieliseksi tekstiksi ja tajusin, ettei siitä tule yhtään mitään. 

Lopuksi vielä liuta mieltä piristäviä kuvia. Lähdettiin eilen Miikan ja Remun kans lenkille ja sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ilma oli lämmin ja tuuli ihan mitätön. Lenkin kruunasi se, että satuttiin löytämään meren jäälle aurattu kävelytie. Lenkki venähti parituntiseksi ja tuntui että oltaisiin voitu vain kävellä loputtomiin, millään ei olisi malttanut palata takaisin. Suosittelen!

Häntä pystyyn, vaikka hakaneuloilla!

Ensimmäinen kouluviikko takana tälle vuodelle, kyllä tuntui oudolta palata koulunpenkille harjoittelun jälkeen. Maanantai sujui vielä kohtuullisissa merkeissä, mutta tiistaina meidät palautettiin maanpinnalle. Koulupäivän jälkeen ovesta ulos marssi lauma äkäisiä ja turhautuneita neitokaisia, jälleen kerran autuaan tietämättöminä siitä, mitä ihmettä meidän pitäisi tulevien tehtävien tiimoilta tehdä. Tähän ei voi muuta sanoa, kuin että joidenkin opettajien tehtävänannot ovat aina yhtä ihanan selkeitä.

Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni ja rekisteröidyin Vaasaan rantautuneen uuden kuntosalin jäseneksi. Hinta kyseisellä puljulla (Easyfit) on huomattavasti huokeampi kuin esimerkiksi Wasa Sports Clubilla, jossa taannoin sain onnekseni käydä viikon ilmaiseksi tutustumassa. Easyfitillä aloitusmaksu oli 29,90 ja jokainen kuukausi maksaa 29,90. Sports Clubilla 1-11kk jäsenyys kustantaa opiskelijalta 79€/kk, 12kk jäsenyys 59€/kk ja 24kk jäsenyys 54€/kk. Easyfitillä on kuukauden irtisanomisaika, joten jos tuntuu, että kiinnostus lopahtaa tai ajaudun kohti vararikkoa niin lopettaminen on helppoa, eikä ole sitoutunut esim. vuodeksi eteenpäin. Tänään sitten Johannan ja Heidin kanssa testaamaan miltä zumba tuntuu kyseisellä salilla.

Muutama sananen talvilomastakin, joka meni ohi ihan hujauksessa. Tokihan se mun kohdalla kesti jopa kaksi ja puoli viikkoa harjoittelun aikaisen loppumisen ansiosta, mutta Raahessa viitetty viikon yhteinen loma Miikan kanssa meni taas ihan liian nopeasti. Paikasta toiseen sai juosta ihmisiä tapaamassa ja siltikin jäi monta tärkeää näkemättä, antakaa anteeksi ja koittakaa ymmärtää. Mutta kyllä se vaan on niin, että kotona on aina ihana käydä. <3

Pitäisi olla tikka, saisi elatuksensa takomalla päätä puuhun.

 Herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta.

Olitpa kuinka väsynyt tahansa,

tunnet sisimmässäsi, 

että mitä tahansa voi tapahtua.

Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,

se ei haittaa pennin vertaa.

Mahdollisuus on olemassa.

Se riittää. 

On paljon helpompaa kaataa sata puuta, kuin kasvattaa yksi.

Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.

Hän tavoitti niitä käpäläänsä, ihaillakseen niitä hetken.

Hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.

Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.

"Näinkö se käykin", mietti Muumipeikko.

"Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta ylöspäin."

Kohta viikko on mennyt lomaillessa. Eli toisin sanoen nukkuen, puikkoja kilistellen, elokuvia sekä Täydellisiä naisia katsellen sekä Miikan, Remun ja ystävien seurasta nauttien. Viime viikon keskiviikkona mulla oli viimeinen harjoittelupäivä Kustaalassa. Hieman haikein mielin keräsin kimpsuni ja kampsuni kasaan ja poistuin paikalta klo 13:00. Mukava ja antoisa harjoittelu oli takanapäin ja vajaa seitsemän viikkoa, toisin sanoen 271 tuntia, oli kulunut aivan turhan nopeasti. Yksi etappi koulutuksessa olisi harjoittelutehtävää vaille suoritettu. Harjoittelu- tehtävää, jonka tekeminen ei tunnu luonnistuvan millään. Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi kirjoittaa, mutta jostain syystä olen liian levoton keskittyäkseni koulutehtäviin. Tai edes siihen yhteen ainoaan.

Viimeisen harjoittelupäivän kruunasi illalla olleet treffit pitsan merkeissä ihanien luokkatovereiden seurassa. Vaikka mun harjoittelu olikin ohi, Marialla se oli vielä edessä. Pitsatreffit toimivat Marian pienimuotoisina läksijäisinä, sillä eilen tyttö suuntasi kohti Keniaa ja alkavaa harjoitteluaan. Ei voi muuta sanoa, kuin toivottaa tytölle antoisaa harjoittelua, ihania kokemuksia ja paljon onnea ja enkeleitä matkaan. <3

Tänään oon pakotin itseni istumaan koneelle, kirjoittamaan harkkatehtävää ja hoitamaan muita pakollisia asioita pois alta. Edistytty on onneksi, mutta kärsivällisyys ei riittänyt siihen, että olisin saanut tehtyä tehtävän loppuun saakka. Mutta parempi se vähäinenkin edistyminen on kuin ei mitään ja onhan mulla tässä vielä kolme päivää aikaa tehdä tehtävä loppuun Miikan koulupäivien aikana. Tavoite on saada se valmiiksi ennen perjantaina tapahtuvaa "virallista loman aloitusta". Remun kans ulkoilu onneksi piristi koneella istumisen välillä. Tällä kertaa ei kamera ollut mukana, mutta alla kuvamateriaalia viikonlopun ulkoilulta.

Tiedän vihdoinkin, paljonko tähtiä on. Niitä on paljon.

Kammottavaakin kammottavampi tukkoinen olo ja nenän niistäminen on vaivannut mua koko päivän, nenän alus on jo valmiiksi ollut pitkään aikaa auki ja kipeänä, saati sitten tämän päivän jälkeen. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että olisin huomenna ku uus ihminen ja tää kamala olo olis poissa.

Lapastilaus on valmistunut ja kuvamateriaaliakin saatiin kehiin. Vasemmalta oikealle katsottuna lapasten tulevat omistajat ovat: Juho, Milla, Arttu ja Samuli.

Remun uuteen jussipaitaan lisäsin kaulukseen kiristysnauhan, sillä kaulus on hieman turhan löysä. Narua on tarkoitus tuosta hieman lyhentää, kunhan Remu malttaa taas luopua paidastaan. ;)

Yllätsä kielellä nenääs? Mäpä yllän!