Liikunnanriemua.

Torstaina lähdin siis Johannan ja Heidin kanssa testaamaan uutta kuntosalia, Johanna siellä on jo useamman viikon kulkenut (epäreilua kun eräällä kävelymatka salille kestää neljä minuuttia, kun multa se vie puoli tuntia ;)), mutta minä ja Heidi oltiin ihan ensikertalaisia. Kokeiltiin ensimmäisenä tuntinamme zumbaa ja tykättiin kyllä kovasti. Heti kun oli saanut hien kunnolla pintaan, mun olo oli mitä loistavin. Miksi oonkaan päästänyt itteni laiskistumaan ja unohtanut, kuinka ihana olo kunnon hikiliikunnan jälkeen on! No, parempi muistaa se myöhään kuin ei milloinkaan ja aloittaa rakas harrastus uudestaan. Viime aikoina oon tosiaan ollut aivan järkyttävän laiska, sohvannurkassa makaaminen ja puikkojen kilistely on maistunut huomattavasti paremmalta kuin liikkumaan lähteminen. Mutta nyt on aika korjata tilanne, puikkoja kuitenkaan unohtamatta! ;) 

Tänään taistelin koko alkupäivän koulutehtävien kanssa. Yritin selkeyttää itselleni, mitä kaikkea mahdollista mun pitääkään tehdä ja TUSKASTUIN! Urakka tuntuu loputtomalta, varsinkin kun tuntuu etten millään saa karanneesta opiskelumotivaatiostani kiinni. Tai opiskelumotivaatiota kyllä on, mutta tuntuu etten millään saa aloitettua tehtävien tekemistä. Tuijotan vain tyhjää tietokoneen ruutua ja tulen pahalle tuulelle, kun en saa kirjoitettua yhtään mitään. Eikä tilannetta auta yhtään se, että osa tehtävistä täytyisi kirjoittaa englanniksi. Huh! No, onneksi Johanna lähti sitten mun kanssa 15:30 alkavaan RPV:hen, tiedossa oli siis 45 minuuttia tehorääkkiä reisille, pakaroille ja vatsalle. Salille auringonpaisteessa kävelyn ja hikisen 45 minuuttisen jälkeen olo oli kuin eri ihmisellä! Tuntui jopa, että puhkun uutta innostusta koulutehtäviä kohtaan. Valitettavasti innostus tosin lopahti tasan siihen , kun yritin vääntää ajatuksiani englanninkieliseksi tekstiksi ja tajusin, ettei siitä tule yhtään mitään. 

Lopuksi vielä liuta mieltä piristäviä kuvia. Lähdettiin eilen Miikan ja Remun kans lenkille ja sää oli mitä mainioin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ilma oli lämmin ja tuuli ihan mitätön. Lenkin kruunasi se, että satuttiin löytämään meren jäälle aurattu kävelytie. Lenkki venähti parituntiseksi ja tuntui että oltaisiin voitu vain kävellä loputtomiin, millään ei olisi malttanut palata takaisin. Suosittelen!

Häntä pystyyn, vaikka hakaneuloilla!

Ensimmäinen kouluviikko takana tälle vuodelle, kyllä tuntui oudolta palata koulunpenkille harjoittelun jälkeen. Maanantai sujui vielä kohtuullisissa merkeissä, mutta tiistaina meidät palautettiin maanpinnalle. Koulupäivän jälkeen ovesta ulos marssi lauma äkäisiä ja turhautuneita neitokaisia, jälleen kerran autuaan tietämättöminä siitä, mitä ihmettä meidän pitäisi tulevien tehtävien tiimoilta tehdä. Tähän ei voi muuta sanoa, kuin että joidenkin opettajien tehtävänannot ovat aina yhtä ihanan selkeitä.

Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni ja rekisteröidyin Vaasaan rantautuneen uuden kuntosalin jäseneksi. Hinta kyseisellä puljulla (Easyfit) on huomattavasti huokeampi kuin esimerkiksi Wasa Sports Clubilla, jossa taannoin sain onnekseni käydä viikon ilmaiseksi tutustumassa. Easyfitillä aloitusmaksu oli 29,90 ja jokainen kuukausi maksaa 29,90. Sports Clubilla 1-11kk jäsenyys kustantaa opiskelijalta 79€/kk, 12kk jäsenyys 59€/kk ja 24kk jäsenyys 54€/kk. Easyfitillä on kuukauden irtisanomisaika, joten jos tuntuu, että kiinnostus lopahtaa tai ajaudun kohti vararikkoa niin lopettaminen on helppoa, eikä ole sitoutunut esim. vuodeksi eteenpäin. Tänään sitten Johannan ja Heidin kanssa testaamaan miltä zumba tuntuu kyseisellä salilla.

Muutama sananen talvilomastakin, joka meni ohi ihan hujauksessa. Tokihan se mun kohdalla kesti jopa kaksi ja puoli viikkoa harjoittelun aikaisen loppumisen ansiosta, mutta Raahessa viitetty viikon yhteinen loma Miikan kanssa meni taas ihan liian nopeasti. Paikasta toiseen sai juosta ihmisiä tapaamassa ja siltikin jäi monta tärkeää näkemättä, antakaa anteeksi ja koittakaa ymmärtää. Mutta kyllä se vaan on niin, että kotona on aina ihana käydä. <3

Pitäisi olla tikka, saisi elatuksensa takomalla päätä puuhun.

 Herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta.

Olitpa kuinka väsynyt tahansa,

tunnet sisimmässäsi, 

että mitä tahansa voi tapahtua.

Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,

se ei haittaa pennin vertaa.

Mahdollisuus on olemassa.

Se riittää. 

On paljon helpompaa kaataa sata puuta, kuin kasvattaa yksi.

Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.

Hän tavoitti niitä käpäläänsä, ihaillakseen niitä hetken.

Hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.

Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.

"Näinkö se käykin", mietti Muumipeikko.

"Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta ylöspäin."

Kohta viikko on mennyt lomaillessa. Eli toisin sanoen nukkuen, puikkoja kilistellen, elokuvia sekä Täydellisiä naisia katsellen sekä Miikan, Remun ja ystävien seurasta nauttien. Viime viikon keskiviikkona mulla oli viimeinen harjoittelupäivä Kustaalassa. Hieman haikein mielin keräsin kimpsuni ja kampsuni kasaan ja poistuin paikalta klo 13:00. Mukava ja antoisa harjoittelu oli takanapäin ja vajaa seitsemän viikkoa, toisin sanoen 271 tuntia, oli kulunut aivan turhan nopeasti. Yksi etappi koulutuksessa olisi harjoittelutehtävää vaille suoritettu. Harjoittelu- tehtävää, jonka tekeminen ei tunnu luonnistuvan millään. Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi kirjoittaa, mutta jostain syystä olen liian levoton keskittyäkseni koulutehtäviin. Tai edes siihen yhteen ainoaan.

Viimeisen harjoittelupäivän kruunasi illalla olleet treffit pitsan merkeissä ihanien luokkatovereiden seurassa. Vaikka mun harjoittelu olikin ohi, Marialla se oli vielä edessä. Pitsatreffit toimivat Marian pienimuotoisina läksijäisinä, sillä eilen tyttö suuntasi kohti Keniaa ja alkavaa harjoitteluaan. Ei voi muuta sanoa, kuin toivottaa tytölle antoisaa harjoittelua, ihania kokemuksia ja paljon onnea ja enkeleitä matkaan. <3

Tänään oon pakotin itseni istumaan koneelle, kirjoittamaan harkkatehtävää ja hoitamaan muita pakollisia asioita pois alta. Edistytty on onneksi, mutta kärsivällisyys ei riittänyt siihen, että olisin saanut tehtyä tehtävän loppuun saakka. Mutta parempi se vähäinenkin edistyminen on kuin ei mitään ja onhan mulla tässä vielä kolme päivää aikaa tehdä tehtävä loppuun Miikan koulupäivien aikana. Tavoite on saada se valmiiksi ennen perjantaina tapahtuvaa "virallista loman aloitusta". Remun kans ulkoilu onneksi piristi koneella istumisen välillä. Tällä kertaa ei kamera ollut mukana, mutta alla kuvamateriaalia viikonlopun ulkoilulta.

Tiedän vihdoinkin, paljonko tähtiä on. Niitä on paljon.

Kammottavaakin kammottavampi tukkoinen olo ja nenän niistäminen on vaivannut mua koko päivän, nenän alus on jo valmiiksi ollut pitkään aikaa auki ja kipeänä, saati sitten tämän päivän jälkeen. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että olisin huomenna ku uus ihminen ja tää kamala olo olis poissa.

Lapastilaus on valmistunut ja kuvamateriaaliakin saatiin kehiin. Vasemmalta oikealle katsottuna lapasten tulevat omistajat ovat: Juho, Milla, Arttu ja Samuli.

Remun uuteen jussipaitaan lisäsin kaulukseen kiristysnauhan, sillä kaulus on hieman turhan löysä. Narua on tarkoitus tuosta hieman lyhentää, kunhan Remu malttaa taas luopua paidastaan. ;)

Yllätsä kielellä nenääs? Mäpä yllän!