Pitäisi olla tikka, saisi elatuksensa takomalla päätä puuhun.

 Herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta.

Olitpa kuinka väsynyt tahansa,

tunnet sisimmässäsi, 

että mitä tahansa voi tapahtua.

Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,

se ei haittaa pennin vertaa.

Mahdollisuus on olemassa.

Se riittää. 

On paljon helpompaa kaataa sata puuta, kuin kasvattaa yksi.

Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli.

Hän tavoitti niitä käpäläänsä, ihaillakseen niitä hetken.

Hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.

Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.

"Näinkö se käykin", mietti Muumipeikko.

"Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta ylöspäin."

Kohta viikko on mennyt lomaillessa. Eli toisin sanoen nukkuen, puikkoja kilistellen, elokuvia sekä Täydellisiä naisia katsellen sekä Miikan, Remun ja ystävien seurasta nauttien. Viime viikon keskiviikkona mulla oli viimeinen harjoittelupäivä Kustaalassa. Hieman haikein mielin keräsin kimpsuni ja kampsuni kasaan ja poistuin paikalta klo 13:00. Mukava ja antoisa harjoittelu oli takanapäin ja vajaa seitsemän viikkoa, toisin sanoen 271 tuntia, oli kulunut aivan turhan nopeasti. Yksi etappi koulutuksessa olisi harjoittelutehtävää vaille suoritettu. Harjoittelu- tehtävää, jonka tekeminen ei tunnu luonnistuvan millään. Tiedän kyllä, mitä minun pitäisi kirjoittaa, mutta jostain syystä olen liian levoton keskittyäkseni koulutehtäviin. Tai edes siihen yhteen ainoaan.

Viimeisen harjoittelupäivän kruunasi illalla olleet treffit pitsan merkeissä ihanien luokkatovereiden seurassa. Vaikka mun harjoittelu olikin ohi, Marialla se oli vielä edessä. Pitsatreffit toimivat Marian pienimuotoisina läksijäisinä, sillä eilen tyttö suuntasi kohti Keniaa ja alkavaa harjoitteluaan. Ei voi muuta sanoa, kuin toivottaa tytölle antoisaa harjoittelua, ihania kokemuksia ja paljon onnea ja enkeleitä matkaan. <3

Tänään oon pakotin itseni istumaan koneelle, kirjoittamaan harkkatehtävää ja hoitamaan muita pakollisia asioita pois alta. Edistytty on onneksi, mutta kärsivällisyys ei riittänyt siihen, että olisin saanut tehtyä tehtävän loppuun saakka. Mutta parempi se vähäinenkin edistyminen on kuin ei mitään ja onhan mulla tässä vielä kolme päivää aikaa tehdä tehtävä loppuun Miikan koulupäivien aikana. Tavoite on saada se valmiiksi ennen perjantaina tapahtuvaa "virallista loman aloitusta". Remun kans ulkoilu onneksi piristi koneella istumisen välillä. Tällä kertaa ei kamera ollut mukana, mutta alla kuvamateriaalia viikonlopun ulkoilulta.

Tiedän vihdoinkin, paljonko tähtiä on. Niitä on paljon.

Kammottavaakin kammottavampi tukkoinen olo ja nenän niistäminen on vaivannut mua koko päivän, nenän alus on jo valmiiksi ollut pitkään aikaa auki ja kipeänä, saati sitten tämän päivän jälkeen. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että olisin huomenna ku uus ihminen ja tää kamala olo olis poissa.

Lapastilaus on valmistunut ja kuvamateriaaliakin saatiin kehiin. Vasemmalta oikealle katsottuna lapasten tulevat omistajat ovat: Juho, Milla, Arttu ja Samuli.

Remun uuteen jussipaitaan lisäsin kaulukseen kiristysnauhan, sillä kaulus on hieman turhan löysä. Narua on tarkoitus tuosta hieman lyhentää, kunhan Remu malttaa taas luopua paidastaan. ;)

Yllätsä kielellä nenääs? Mäpä yllän!

Hiekan seasta löydän tänäänkin hiukan kultaa.

Sain tässä näin yön pimeinä tunteina valmiiksi Remun jussipaidan ja voi että kirppunen on komea uudessa paidassaan! Paidasta tuli hieman turhan iso, mutta eipähän ainakaan kiristä uinaillessa. Tuossa tuo pikkunen tälläkin hetkellä tuhisee tyytyväisesti sohvalla uuden lämpimän paitansa uumenissa. <3