Kesälomanpoikasta kotosalla.

Kirjottaminen on taas päässyt unohtumaan - ihan liian pitkän aikaa. Ja mitä pitemmän aikaa sen on jättänyt väliin, sen vaikeampaa sen aloittaminen uudelleen on. Nyt ajattelin kuitenkin koettaa onneani, saas nähdä kuinka käy.

Ensimmäinen opiskeluvuosi Vaasan ammattikorkeakoulussa on siis takana, aika on mennyt aivan mielettömän nopeasti ja oon kyllä viihtynyt. Ala tuntuu mukavalta ja mielenkiintoiselta - oikealta minulle, Vaasa on kaunis ja viihtyisä kaupunki - vaikkakin voisimme asua jossain hieman rauhallisemmalla paikalla ja mikä parasta, oon saanut ihania uusia ystäviä. <3> Torstaina oli siis viimeinen koulupäivä. Miika oli jo kaksi viikkoa aikaisemmin suunnannut Raaheen kesätöiden perässä ja äiti oli helatorstain aikoihin viis yötä mun ja Remun seurana Vaasassa. Äitin kanssa aika kului pääasiassa, lenkkeillen, pyöräillen ja shoppaillen. Sunnuntaina kun isäkin tuli Vaasaan, lähdettiin käymään Rengonkylässä sukuloimassa. (: Ja maanantaina sitten suunnattiinkin tänne Raaheen, jahka minä olin vapautunut koulun kahleista. Tämän viikon oon viettänyt kesälomaillen ja maanantaina kutsuiskin sitten jo kesätyöt, joita olis näillä näkymin tiedossa aina 8.8 saakka. Kesän vietämme Miikan ja Remun kanssa siis pääosin täällä porukoiden luona Raahessa ja satunnaisina viikonloppuina meidät voi bongata Vaasasta.

Mutta se kuulumisista tällä kertaa, seuraavaksi hieman kuvasaldoa näiden muutamien Raahessa vietettyjen päivien osalta. Meillä on Miikan kanssa käytettävissä kaksi kameraa, digipokkari sekä digijärkkäri. (Sekä jossain laatikon kätköissä toimettomana lojuva, huomattavasti edellämainittuja pienempi digikamera. Itse asiassa se kannattaisi kaivaa esiin ja ottaa käyttöön, sillä se kulkusi kätevästi mukana silloin, kun näitä isompia kameroita ei viitsi mukanaan kuskata.) Asian pointti oli nyt kuitenkin se, että haluaisin kovasti oppia käyttämään tätä meidän uudempaakin kameraa, eli järkkäriä. Ehkä vielä joskus, tällä hetkellä kaikki sen nappulat ovat mulle lähestulkoon hepreaa.

Mutta nyt niitä kuvia..

Säät on ollu aivan mahtavia jo pitemmän aikaa, siksipä keskiviikkona tuli heitettyä talviturkkikin. Ja voin kyllä kertoa, ettei kyseinen operaatio ole ikinä ennen käynyt yhtä helposti.. Sen kun meni ja sukelsi! Sen verran oli lämmintä vettä, että torstaina piti mennä heti uudemman kerran.. (:



<3




Perjantai-iltana käytiin ajelemassa ja samalla vähän lorkkimassa Mikonkarin rannassa.
Käytiin myös Rivin satamassa ja rakastuin siihen paikkaan ja niihin maisemiin. <3>
Liekö sitten niin, ettei kuvattava olisi halunnut olla kuvattavana, mutta kieltä se tykkäs kuvaajalle näyttää. (:




Auringonpalvoja. (:



Mää tuuuuuun! <3>

Viimeisiä viedään.

Kaksi elämäni mielenkiintoisimpiin tentteihin lukeutuvaa tenttiä ovat kyllä olleet tällä viikolla. Maanantaina ruotsin tentissä täytyi opettajalle esittää henkkarit koetta palauttaessa, ettei vain kukaan meistä ole palkannut kaveriaan tekemään koetta puolestaan. :D Eilen sitten sosiaalipsykologian tentissä katsoimme haastattelutilanteen, jossa muutamaa Suomen jääkiekkopelaajaa haastateltiin sen jälkeen kun he maanantaiaamuna hävisivät Suomi-Ruotsi-ottelun, tehtävänä oli sitten kertoa, että millä sosiaalipsykologian teorilla kyseistä haastattelua voidaan selittää. Lisäksi samaisessa tentissä katsottiin pätkä elokuvasta Kuolleiden runoilijoiden seura, jonka jälkeen täytyi kertoa, miten kyseisessä pätkässä näkyi ryhmäjäsenyys. Sosiaalipsykologian tentti oli kyllä positiivisella tavalla mielenkiintoinen yllätys, en osannut odottaa tuollaista. Vaikka sanoin kyllä jo ennen tentin alkua, että Ahdilta voidaan odottaa ihan millaista vain tenttimateriaalia. (: Nyt tentit on onneksi vähäksi aikaa ohi, tehtäviä kyllä riittää siitäkin huolimatta. Kuinkahan monta asiaa mulla onkaan tehtävänä harjoittelun aikana??

Eilen sain toteutettua pitkäaikaisen mielitekoni, sillä lähdin käymään Miikan kanssa mutkan kaupungilla ja pääsin hieman koluamaan vaatekauppoja ja tuhlaamaan rahojani. Kaupoissa kiertelemisen tuloksena mukaan tarttui neljä paitaa ja yhdet legginsit, jospa niillä nyt pärjäisi taas hetken.

Kaksi yötä Raaheen.<3

Aamulla puoliunessa, kun muut vielä nukkuvat.

Uusi viikko alkoi eilen kamalalla stressillä ja panikoinnilla, edessä oli nimittäin ruotsin tentti heti aamulla kello 8:15 ja minähän olen aina ollut suorastaan avuton vieraiden kielien kanssa. Sanastotehtävä taisi mennä nappiin, mutta ne pienet esseetehtävät, HUOH! Opettajamme oli ahkera, sillä emme olleet päässeet edes koulusta kotiin saakka, kun arvosanat olivat jo pamahtaneet Winhaan. Sinne meni hieno vitosien ja muutaman nelosen rivini, mutta olen äärettömän onnellinen että läpäisin kyseisen kurssin ja vieläpä sain arvosanaksi sain kakkosen, mikä ei ole huonoin mahdollinen. :D En ole käyttänyt ruotsinkieltä moneen vuoteen ja lukiossakin kahlasin läpi vain pakolliset kurssit, mutta ehkä minä näistä selviydyn. Odotan kauhulla syksyllä alkavaa ruotsin kakkoskurssia, sillä siihen sisältyy suullinen tentti, eli keskustelemme pareittain 15 minuuttia ja keskustelu kuvataan videokameralla. Shit! Mutta sille en suo vielä tällä hetkellä ajatustakaan..

Jäljellä olisi enää muutama hullu päivä ja sen jälkeen suuntaan nokkani kohti Raahea ja aloitan ensimmäisen harjoitteluni, minut siis löytää kotikulmilta majailemasta 16.4 saakka. (: Sitten kuukausi koulua ja alkaa "kesäloma", joka olisi tarkoitus viettää (suurimmaksi osaksi) työn merkeissä.

Nämä pakkaset saisivat kyllä jo loppua. En edes muista, milloin olisin viettänyt aikaa ulkona muutoin kuin koulumatkakävelyn taikka Remun pissalenkin merkeissä. Toivottavasti pian lauhtuu, sillä tuossa säässä minä en jatkossakaan aio turhaan nokkaani ulos laittaa. Haluan jo nähdä kevään tulevan, ilmojen hiljalleen lämpenevän ja nähdä ruohon alkavan vihertää.. Mutta siitä saan kaiketi tällä hetkellä vain haaveilla..


Tein tilauksesta luokkakaverini koiralle pipon, tyttökoiralle tietenkin punaista. Kuvassa Remu on mallina, mutta pipo sopii huomattavasti paremmin kantajansa pieneen päähän. (:



Meidän pieni sirrisilmä linssilude. <3



Minä edustavasti hiukset pystyssä.

Tällaista tälla kertaa. Tänään on edessä viimeinen tentti ennen harjoittelua, luvassa sosiaalipsykologiaa. Sitten huokaisen hetkeksi helpotuksesta, aluksi toivottomalta tuntuneet kevään tehtävät alkavat olla voitettu!

Iltateen aikaan.

Päivä alkaa olla pulkassa ja oma lämmin sänky kuulostaa erittäin houkuttelevalta, tänään on taas vietetty suurin osa ajasta kouluhommien parissa. Ensin seitsemän tuntia koulun penkillä, sen jälkeen pari tuntia ryhmätyön parissa ja ilta onkin sitten mennyt nenä kiinni tenttimateriaalissa. Ei ole mitään järin herkkua lukea satoja sivuja puuduttavaa tekstiä, josta ei tunnu jäävän päähän yhtään mitään.

Onneksi oon sentään jo palannut kunnolla takaisin elävien kirjoihin sairastelun parista, sillä ilmatkin on taas suosinut sen verran, että oon päässyt kolmena peräkkäisenä päivänä nyt miekkosteni kanssa ulos ja lenkkipolulle. Heti on olo paljon mukavampi, kun saa välillä käydä tuulettamassa pääkoppaansa ulkona, muutenkin kuin koulumatkojen verran. Remuki on nauttinut olostaan kun pakkanen ja tuuli on hieman hellittänyt, vekara on viipottanut menemään pitkin lumista tienreunaa niin että pikkunen pipo vaan keikkuu puolelta toiselle. ♥



Olen tälläkin kertaa läppärillä, sillä Miika pelaa jälleen jotain uutta (ja ilmeisesti addiktoivaa :D) peliänsä pöytäkoneella. Tässä kuitenkin internetin syövereistä kaivettuna yksi kuva Remusta ja piposta, jonka sille tässä jokin aika sitten väsäsin.

Mutta nyt kauniita unia. Huomenna kutsuu Raastuvankatu, perushoitotyön laboraatiotunnit ja erilaiset harjoitukset ihmeellisestä sairaalamaailmasta. Saas nähdä miten tytön käy!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen jättänyt blogini heitteille ja mitä kauemmin olen ollut kirjoittamatta, sen vaikeampi on ollut tarttua tuumasta toimeen. Montaa vierailua blogissa ja kavereiden päivitysten seuraamista, mutta sillä hetkellä kun sormien pitäisi alkaa vaeltamaan näppäimistöllä kaikki ajatukset katoavat.

Reilu kolmen viikon mittainen joululomani meni melkein kokonaan kotopuolessa Raahessa, ehdin olla siellä viikon verran ennen kuin Miikakin tuli joululoman viettoon. Etukäteen ajateltuna kolmen viikon mittainen loma tuntui ihanan pitkältä, mutta minne se aika katosi? Tuntui, että niin paljon jäi vielä tekemättä ja että takaisin Vaasaan piti palata ihan liian aikaisin.

Loppiaisen jälkeen alkoi arki ja koulunkäynti. Olin katsellut kolmannen periodimme lukujärjestystä ja ajatellut, että tuleepas meille mukava ja rento jakso, mutta pian koulun alettua todellisuus iski vasten kasvoja ja lujaa. Eikä se ollut ihan sitä mitä olin odottanut. Tehtäviä, tehtäviä ja tehtäviä. Yksilötehtäviä ja ryhmätöitä toistensa perään, detlineja niin ettei perässä meinannut enää pysyä. Kun joku puhui ryhmätyöstä, piti kysyä että mistä työstä on tällä kertaa kyse, kenen kanssa minä sitä teen, mikä on aihe ja milloin pitää olla valmis. Eikä tehtävien aihetuttamaa stressiä ainakaan lieventänyt se, että meillä alkoi myös ruotsin kurssi. Painajainen, minä kun olen aina ollut toivoton kielissä. Ei auttanut kuin väsätä lista kaikista tehtävistä ja palautuspäivämääristä ja lyödä se jääkaapin oveen, asunnon näkyvimmälle paikalle, ettei vain mitään unohtuisi. Ensimmäiset pari viikkoa meni niin, että päivät olin koulussa ja illat istuin koneella tekemässä läksyjä. Nyt onneksi alkaa jo helpottamaan ja tunnelin päässä näkyy valoa, tietokoneen näytöllä vilkkuvat muistutukset tehtävistä ovat vähentyneet.

Kaiken lisäksi siinä vaiheessa, kun edessä oli viideksi päiväksi venynyt viikonloppuvapaa, minä tulin sairaaksi. Perjantaina oli ensimmäinen vapaapäivä, niin tokihan minulla nousi torstai-iltana kuume, joka hipoi jo melkein 39 astetta. Perjantaiaamuna herätessäni huomasin kurkkuni turvonneen oikealta puolelta kuin ilmapallo ja nieleminen ja puhuminen oli tuskallista. Siinä vaiheessa jopa minä, erittäin lääkärikammoinen tapaus, suuntasin päivystykseen ja kävin noutamassa itselleni antibioottikuurin. Pari päivää meni sohvalla maatessa ja lähestulkoon nukkuessa, kuumetta kesti yhteensä kuusi päivää, joten se siitä pitkästä vapaasta. Mutta eikös se niin ole, että ahkera opiskelija/työntekijä sairastaa vapaalla, taaskaan en ollut päivääkään koulusta poissa. Ollako siitä sitten ylpeä?

Vuorokaudessani on kuulemma 12 tuntia enemmän kuin tavallisen ihmisen vuorokaudessa, ehdin kuulemma touhuta kaikkea mahdollista ja teen kouluhommatki muka niin ajoissa jne. jne. Miten musta itestä tuntuu että oon nykyään niin kamalan laiska, en saa ikinä mitään muuta aikaseksi ku löhötä sohvalla ja vuorokaudestaki tuntuu loppuvan tunnit kesken?

Että sellaista elämää täällä. Sekä Miika että Remukin voivat hyvin, ainakin luulisin. (: Harmittaa ihan kamalasti kun nyt on ollut pitkään niin kovia pakkasia ja tuulta, ettei Remun kanssa oo päässyt kunnolla lenkille. Välillä sen huomaa Remun turhautuneena käytöksenä, jolloin se on koko ajan rapaamassa mua ja Miikaa, vaatii huomiota ja on levoton. Välillä kuitenkin huomaa myös sen, että sekin paljon mieluummin makaa sohvalla lämpimässä, sillä ulkona homma menee tärisemiseksi ja tassujen nosteluksi.

Mutta Ansku kiittää ja kuittaa tältä erää, jospa tämän jälkeen saisin taas kirjoiteltua tiiviimmin. Aloittaminen on aina vaikeinta! Valitettavasti nyt ei ole yhtään kuvaa heittää kehiin, sillä oon läppärillä ja kaikki kuvat löytyy pöytäkoneelta. Mutta ehkä ensi kerralla.

Heipä hei!